Taiteilijaprofessorina ja Täydenkuun tanssit-festivaalin taiteellisena johtajanakin toiminut Aaltokoski on uransa aikana tehnyt yli 60 koreografiaa, joita on esitetty yli 30 maassa ympäri maailman.

Juhlavuoden huipentuma on tällä viikolla Tanssin talon Pannuhallissa esitettävä Kolmen soolon juhla -ilta.

Nimensä mukaisesti esityksessä nähdään kolme naissooloa, joista kaksi on Aaltokosken koreografioiden uusinta ensi-iltoja, Eilisen jälkeen – Después de Ayer vuodelta 2008 ja Huominen vuodelta 2010.

Kolmas teos on Helsingissä vuodesta 2022 toimineen ukrainalaisen Ethno Contemporary Ballet´n Fertilyty-teoksen sooloversion ensi-ilta.

ILLAN aloitti Delfiina Huczkowskin tulkinta Huominen -teoksesta. Koska kyseessä on sooloteos, esitys perustuu aina kulloisenkin esittäjän persoonaan. Se ei koskaan ole vain toisinto alkuperäisteoksesta.

Huominen on toinen osa Aaltokosken georgialaissyntyisen säveltäjän Giuya Kanchelin musiikkiin perustuvasta Kancheli-trilogiasta. Ensimmäinen on Eilisen jälkeen ja kolmas Rukoilijat (2012). Huomisen alkuperäinen tulkitsija oli Sinikka Gripenberg ja teos oli osa hänen 70-vuotisjuhlaansa.

Teoksesta huokuu, että jotakin vaikeaa ja hämmentävääkin on päätetty jättää taakse ja suunnata katse eteenpäin.

Nimenomaan päätetty, sillä 63-vuotiaan Huczkowskin tulkinnassa on vimmaista voimaa, joka kumpuaa nimenomaan päättäväisyydestä. Siitä kertovat käsiliikkeet, jotka työntävät esteitä pois ja avaavat tilaa.

Aloitettu matka ei ole helppo eikä mutkaton. Aaltokosken soolokoreografioille tyypillisesti liikkeet eivät välttämättä ole isoja tai monimutkaisia.

Sitä enemmän tapahtuu ja liikkuu tanssijan sisällä ja jotta se saadaan välitettyä on jokaisessa hienovaraisimmassakin sormen liikkeessä tai katseen suunnassa oltava valtava sisäinen lataus.

Tämän haasteeseen Huczkowski vastaa upeasti. Hän on sataprosenttisesti läsnä näyttämöllä, mutta ei pingottaen. Hänen tulkinnassaan on täydellisessä tasapainossa niin dramaattisuus kuin epäröivä herkkyyskin aivan kuten Kanchelin musiikissakin.

Ripauksen lisää säteilyä esitykseen tuo Anna Perezin suunnittelema hohtavan punainen sametti-iltapuku Huczkowskin yllä.

63-vuotiaan Huczkowskin tulkinnassa on vimmaista voimaa.

JOS MAHDOLLISTA vielä enemmän läsnäoloa, sisäistä tapahtumista ja ulkoista tapahtumattomuutta oli illan päättäneessä, bolivialaisen, kotimaassaan tanssin voimanaisena tunnetun Patricia ”Pachi” Sejasin tulkinnassa teoksesta Eilisen jälkeen – Después de Ayer, joka vuoden 2013 ensi-iltansa jälkeen nähtiin nyt ensimmäisen kerran Suomessa.

68-vuotias Sejas oli suurimman osan esityksestä lähes paikallaan. Hänen puolimakaava asentonsa ja hitaat, japanilaisen buto-tanssin mieleen tuovat liikkeensä vaativat huikeaa kehon hallintaa.

Aaltokoski oli tässä koreografiassaan vienyt liikkeiden minimalistisuuden lähes huippuunsa. Silti ja siksi jokainen liike oli täynnä sisältöä ja ilmaisua, jotka Sejas välitti uskomattomalla intensiteetillä.

Vähäinenkin käden, sormen, jalan tai pään liikahdus oli merkittävä.

Eilisen jälkeen oli tuskaisempi ja tunteiltaan kipeämpi kuin Huominen, mutta ei toivoton. Mitä tahansa eilisessä oli tapahtunutkin, suunta oli kohti valoa.

Eniten tunteita ja myös liikettä oli Ethno Contemporay Ballet´n perustajajäsenen, koreografin ja tanssijan Nina Bulgakovan tekemässä ja esittämässä Fertilyty-teoksen sooloversiossa. Silti se oli linjassa illan kahden muun sooloteoksen kanssa.

Teos oli kuvaus kamppailusta naiseen kohdistuvien erilaisten vaatimusten, perinteiden ja halujen kurimuksesta. Siitä välillä mahdottomaltakin tuntuvasta taistelusta oman itsensä löytämiseksi kaiken ympärillä olevan joukosta.

Kamppailun kohdetta symboloi naruilla tiukasti sidottu paketti tai kivi, jota Bulgakova eri tavoin raahasi, veti ja kuljetti mukanaan ja josta hän yritti päästä irti myös sirpillä leikkaamalla. Jos tulkitsin oikein, taistelu päättyi eräänlaiseen sovintoon.

Sen hyväksymiseen, että koska ”kivestä” ei pysty kokonaan vapautumaan, se on otettava mukaansa, mutta suhtautumisensa siihen voi valita itse.

BULGAKOVAN esitys oli vimmaisen energinen ja liikekieleltään turhia konstailematon.

Pääpaino oli henkilön tunteiden ilmaisussa niin liikkeellisesti kuin ilmeillä ja eleilläkin. En ole nähnyt teoksen ryhmäversiota, mutta soolona esitys tuntui aavistuksen pitkitetyltä.

Kokonaisuutena Kolmen soolon juhla toimi hyvin. Koska kaikkien esitysten valot olivat Kalle Paasosen, ne olivat ilmeeltään myös melko samanlaiset, mutta sitoivat samalla teokset toisiinsa.

Eri tahoilta tulevat valokiilat ja näyttämön osittainen hämäryys keskittivät katsojan huomion, eivätkä toisaalta vaatineet ylimääräistä huomiota.

Esitysilta oli toisaalta myös haastava, sillä se vaati katsojaa keskittymään ja näkemään hienovireisyyden ja pienimuotoisuuden voiman.